Kuoronjohtajan blogi

Onpas tästä aikaa

2012-02-21T10:05:01+02:00

Viimeksi olen muistanut tämän blogin viime elokuussa. Se tarkoittanee, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut kuoromarkkinoilla ja kutakuinkin näin se on ollutkin. Olen johtanut kolmea porukkaa ja keikkaillut niiden kanssa jonkin verran, mutta en kuitenkaan mitenkään rasituksiin asti. Syksyllä oli lokakuun alussa kuorojen teemapäivä ja siellä saimme kuulla kuutta eri kuoroa ja nauttia vallan monipuolisesta ohjelmasta. Jouluna, itse asiassa adventtina, meillä oli kolmen kuoron yhteiskonsertti ja sitten ihan joulun alla kirkossa Kauneimmissa joululauluissa olin esiintymässä kolmen kuoron kanssa - kahta johdin ja yhdessä lauloin.

Joulun jälkeen olen alkanut valmistella jäähyväiskonserttia, jossa lauletaan aika paljon minun sovituksia ja niitä lauluja, jotka ovat olleet tämän muutaman vuoden johtajaurani aikana suhteellisen merkityksellisiä. Samalla valmistaudumme myöhemmin keväällä tapahtuvaan kuorokilpailuun. Olen päättänyt lopettaa kuoronjohtamisen tällä erää, koska aika ja resurssit eivät riitä ja totta puhuen eivät kyvytkään.

Pienen ryhmäni kanssa meillä on tuloillaan isohko keikka huhtikuussa ja sitä valmistellaan kovasti samoin kuin lapsikuoron kanssa vapun jälkeen tapahtuvaa performanssia eli työtä ja sovittamista riittää.

Viimeinkin loma loppui

2011-08-25T06:54:01+03:00

Kesä oli tylsä. Ei säiden takia eikä siksikään, että kävin katsomassa aivan uusia ennestään tuntemattomia paikkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tylsyys johtui siitä, että kuoro- ja laulutoiminta oli lähes absoluuttisessa seisakissa. Kesälomalla olisi ollut hillittömästi aikaa treenata ja vaikka käydä keikoilla kesätapahtumissa, mutta kylmä totuus on se, että immeiset haluaa lomailla ja silloin kuoronjohtaja saa treenailla keskenään.

Pientä kesäpelastusta toi juhannusaatto, jolloin esiinnyimme pienellä kokoonpanolla seurakunnan juhannusjuhlassa kirkossa juuri ennen yleisen kokon polttamista. Johtajamme odotti sataa kuulijaa, mutta paikalla olikin ~ yllätys, yllätys ~ lähes kolmesataa juhannusillan juhlijaa ja niinpä käsiohjelmat pääsivät loppumaan kättelyssä.

Kesäpelastusta toi myös juhannuksen jälkeinen maanantai, jolloin menimme pienellä porukalla studioon tekemään äänitystä. Yhtä biisiä veivasimme puoli päivää, mutta olihan se taas mielenkiintoista. Äänitys tehtiin a cappella-meiningillä, joten entistä ja aiempaa tarkempi piti olla.

Varsinaiseen asiaan pääsin sitten heinäkuun lopussa, jolloin pienryhmä aloitti valmistautumisen syksyn juttuihin. Elokuun lopussa meillä oli keikka, jota varten piti sitten puhaltaa pölyt pois nuoteista ja aloittaa sävelten järjestäminen kunnolliseen pakettiin. Lauloimme vanhoja biisejä, mutta mukaan matkaan otettiin myös aivan uusi, kesällä säveltämäni ja sovittamani teos, joka saikin uskomattoman paljon huomiota keikalla. Muutenkin keikka sujui käsittämättömän hyvin ja saimme olla tosikin tyytyväisiä.

Aloitin myös ison kuoroni kanssa viime viikolla. Onhan se taas mainiota seistä siinä edessä ja kuulla, kun laulajat hakevat äänensä ja tekevät monen kerroksen nuoteista laulumusiikkia ja huolimatta neljän kuukauden tauosta, ovat ne vanhat hyvin harjoitellut biisit niin hyvin kasassa, että saatiin tosi kunnollista kuoromusaa aikaiseksi ilman, että olisi pitänyt houkutella ja treenata paljon.

Tänään palaan laulamaan yhden kuoron riveihin ja ensi viikolla sitten siihen toiseen, joten ollaan taas päästy asiaan ja kunhan tulee lunta ja pääsen hiihtämään, alkaa tämä elo olla järjestyksessä.

Jo joutuu armas aika?????

2011-05-25T18:12:01+03:00

Kesä on jo hyvin lähellä ja musiikillisesti hyvin aktiivinen talvi ja kevät alkavat olla takana. Edessä on siis pitkä, kuuma kesä kaikkine nautintoineen, riemuineen, makkaroineen, hyttysineen, sateineen, helteineen ja kaikkineen. On siis aivan fantastisen ihanaa, kun saa vetäytyä jonnekin maaseudun tai muun seudun rauhaan ja tehdä ihan mitä ikinä haluaa ilman rasittavia sähköposteja, facebookkeja, työtehtäviä, kännykän vonkumista, aamukiireitä, iltakiireitä, kiireitä.

Tähän minä sanon kylmän yksinkertaisesti, että pöh! Nyt on kesä. Meillä kaikilla olisi aivan loistavat mahdollisuudet käydä laulutreeneissä vaikka kaksi-kolme kertaa viikossa ja vaikka vähän pidemmät treenit kerralla. Ihmisten kaikki muut harrastukset ovat lomalla ja hyvin monilla ihmisillä on kesäloma. Vaikka olisi töissä, niin valoisat päivät, illat ja yöt pitävät mielen virkeänä ja treenit menisivät kuin vettä valaen. Vaan eiköpäs mitäkös - ihmiset haluvat lomailla. Laulajat haluavat lomailla myös laulamisesta ja nyt kun olisi oikeasti aikaa laulaa ja kehittää sitä elämän meininkiä. Kyllä minua niin harmittaa ja mieltäni pahoituttaa. Toki minä loman ymmärrän. Laululomaa voisi pitää päivän tai pari, mutta ei yhtään enempää. Kesällä olisi aikaa pakertaa syksyn keikkaohjelmisto hyvään kuntoon ja hankkia valmiudet mille tahansa pikakeikalle.

Voi, voi. Kyllä minua niin harmitteluuttaa. Mitä tässä oikein kesällä tekisi, jos laulut eivät ota luonnistuakseen. Pitäisiköhön tehdä runsaasti sovituksia...

Kevään kuorohommat hiljalleen finaalissa

2011-04-16T07:30:01+03:00

Kulunut kevät oli loppujen lopuksi musiikillisesti hyvin antoisa ja vauhdikas. Tammikuusta alkaen treenautin käytännössä joka viikko kahta ryhmää - isoa kuoroani ja pienempää ryhmää ja kävin itse laulamassa kahdessa kuorossa, joista toinen tosin keskimäärin kaksi kertaa kuussa eli ei siis ihan joka viikolle sitä. Lisäksi treenautin bändiäni ja omia soolojuttujani ja kun tähän pakettiin laitettiin vielä siviilityö ja innokas hiihtoharrastus, niin eipä tuota turhaa vapaa-aikaa jäänytkään millekään jonninjoutavuuksille.

Helmikuussa lauloimme pienen kuoron kanssa (siis olin itse laulamassa) poikkitaiteellisen konsertin, mikä onnistui tosi hyvin. Poikkitaiteellinen siksi, että lauluihin oli yhdistetty kuvanäytös suurelle valkokankaalle. Maaliskuussa aloitimme kuoropäivillä, seuraavalla viikolla oli sitten yhden kuoron 30-vuotisjuhlakonsertti, sitten pienen ryhmämme 10-vuotisjuhlakonsertti ja viikko sitten ison kuoron kevätkonsertti. Ylimääräisenä välipalana oli sitten sellainen hauska juttu, kun olimme pienellä porukalla laulamassa taustoja kahdelle valtakunnalliselle tähdelle. Nämä tähdet ovat oikeasti ihan kovan luokan ammattilaisia ja siksipä oli mairittelevaa ja mieltä ylentävää ja hyvin opettavaista päästä mukaan pieneen projektiin ihan oikeiden laulajien kanssa. Merkittävintä oli sellainen havainto, että tämän tason tekijät löysivät pieniä juttuja kuorosoundista ja -nyansseista ja hetkessä korjasivat ja toivat esille hyvät ja toimivat ideat.

Kevään vaativin ponnistus oli loppujen lopuksi pienen ryhmämme konsertti. Ohjelmisto on vaativa ja koska siinä ryhmässä kaikki laulavat mikkeihin, on vireen kanssa oltava ihan käsittämättömän huolellinen. Äänentoiston ongelmat olivat lisäksi melkoisen suuressa roolissa, mutta uskomattoman hyvin lopulta selvittiin. Kaikista lauluistamme löydän pientä moitetta vain parista biisistä ja toinen oli pelkästään minun mokani, kun säestin pienen matkaa hieman nuotin vierestä. Siellähän on runsaasti tilaa, joten se ei sinänsä ole ihmejuttu ollenkaan. Korjasimme mokan kyllä nopeasti, joten lopputulosta se ei haitannut, mutta kyllähän sen taltioinnilta kuulee melkoisena särönä kokonaisuudessa. Tärkeämpää kuin se, että a cappella laulussa sattuu pieniä virheitä, on se, että oikeita säveliä on huomattavasti enemmän. Suunta on hyvä.

Onhan isokin kuoro ollut vaativa, mutta se on erilainen homma. Biisit on treenattu hyvin siihen mennessä, kun sellaisen kuoron kanssa mennään lavalle ja niinpä viimeiset harjoitukset ja esitys alkavat olla suorastaan stressittömiä eli viljan korjaaminen on helppoa kuin heinänteko. Kävimme konsertoimassa kahdessa paikassa ja suurin ongelma lienee lopultakin ollut konserttipaikkojen akustinen kuivuus, mihin totuimme lopulta nopeasti.

Isolla kuorolla on tänään pieni keikka ja sitten se siirtyy kesätauolle. Aloitamme taas elokuussa. Mullla ryhmillä on sekä harjoituksia että keikkoja, mutta melko lailla toiminta hiljenee nyt tähän. Lumet on sulaneet ja pääsen pihatöihin.

Vauhtiviikot puolessa

2011-03-31T06:41:01+03:00

Pari viikkoa sitten aloitin tämän kevään musiikilliset vauhtiviikot. Joka viikonlopulle on tässä maalis-huhtikuun vaihteelle tosiaankin luvassa hillittömästi kaikenlaista kivaa johdettavaa ja myös omaa laulamista, mutta on siinä varjopuolensakin.

Vajaa pari viikkoa sitten olimme pienillä "kuorofestareilla", jotka supistuivat aika pieneen, mutta olivat anniltaan erinomaisen mukavat. Kuoromme sai hyvää palautetta soinnista, joskin vahvojen äänien läpitulo ajoittain haittasi. Harrastajakuoroissa on toki hyvinkin paljon eritasoisia laulajia - sehän on selvä - ja toki tiedostan hyvin tuon tilanteen, mutta toisaalta vahvat osaajat vahvistavat hieman epävarmojen tilannetta ja niinpä olen antanut tilaa ja katsellut sormien läpi noita läpituloja. Tänä vuonna on altoilla ollut hieman vaikeampaa, koska meiltä on puuttunut vakiokokoonpanosta jokunen laulaja opiskelujen tai lastenhoidon takia, yksi altto muutti pois ja onhan noita poisjääntejäkin tavallaan ollut. Yksi palautetta antanut ammatikseen kuoroa johtava herrasmies uskoi kuoromme pärjäävän, vaikka en johtaisikaan sitä kaikissa käänteissä niin energisesti. Hyvin harjoitetut laulut menevät pääasiassa ilman johtajaa - onhan se totta, mutta uskon silti, että näköyhteys eteen auttaa porukkaa muistamaan sanat ja isossa kuorossa on kuitenkin rytmin ylläpito aika vaikeaa.

Parin viime viikon aikana olen ollut erinäisissä harjoituksissa tai esiintymisissä tai valmisteluissa käytännössä joka päivä. Kun juuri tällä hetkellä valmistaudumme pienen porukkamme konserttiin, on tässä pitänyt tehdä fyysistä työtä mm. kantamalla telineitä, äänentoistolaitteita, miksauspöytää ynnä muita hilavitkuttimia keikkapaikalle ja näin on kuoronjohtaja päässyt myös roudarin hommiin. Laulamiset on olleet vähemmällä, mutta tänään ollaan taas siinäkin suhteessa vauhdissa.

Viikon päästä on isolla kuorolla kevätkonsertti yhdessä naapurikuoron kanssa. Viimeiset treenit on edessä ja sitten aletaan taas poimia satoa. Paketissa alkavat hommat olla, joten ei huolta.

Putki alkaa

2011-03-19T08:23:01+02:00

Tervehdys taas. Onkin aikaa, kun viimeksi olen tähän jotain kirjoittanut. Se taas tarkoittaa sitä, että ollaan oltu niin ahkeria, että ei ole joudettu kirjoittelemaan, vaan kaikki mahdollinen aika on käytetty musisoimiseen. Minullahan on ihan toinen päivätyö ja tämä kuorohommeli on pelkkää harrastusta, mutta siksi se onkin niin mukavaa.

Joulun jälkeen on siis käytännössä vain harjoiteltu. Seurakunnan pienellä kuorolla oli tosin konsertti helmikuussa, mutta sen jälkeen ollaan taas oltu kammioissa hiomassa kuvioita. Tänä viikonloppuna tuo tohina sitten jalostuu esityksellisiin ponnistuksiin.

Tänä viikonloppuna on pienimuotoinen tapahtuma, jonne periaatteessa olisi voinut kerääntyä kuoroja ympäri Suomea, mutta lopulta niin ei käynyt. Joka tapauksessa menemme esiintymään, kouluttautumaan ja tutustumaan hieman uusiin ihmisiin kuoromeiningin kuvioissa.

Viikon päästä meillä on iso juhlakonsertti, missä seurakuntamme Kantaattikuoro juhlii 30-vuotista olemassaoloaan yhdessä suuren orkesterin kanssa. Luvassa romantiikan ajan kirkkomusiikkia, mutta myös tippoja muilta aikakausilta.

Kahden viikon päästä meidän lauluryhmällämme ja sen ympärillä olevalla bändillä on 10-vuotisjuhlakonsertti, koska bändi on perustettu 13 vuotta sitten. Siinä on nyt tehty sellaista viilailua ja höyläystä, että oksat pois ja röpelikköön. Viimeksi alkoi jo tuntua joltakin.

Kolmen viikon päästä on meillä hyvin hieno tilaisuus,kun esiinnymme seurakunnan pikkukuoron kanssa kolmen valtakunnallisen tähden kanssa. Seuraavana päivänä on sitten ison kuoroni yhteiskonsertti naapurikaupungin vastaavan ryhmän kanssa. Pidämme samana päivänä kaksi keikkaa, joten melkoinen hulinahan siinä on.

Neljän vikon päästä sitten esiinnymme vielä ison kuoron kanssa opiston loppujuhlassa ja sitten se on siinä. Melkoinen putki...

Onpas aikaa kulunut

2011-02-20T09:59:01+02:00

Huomasin juuri, että olen kirjoittanut blogiin viimeksi viime vuonna. Syy ei ole siinä, etteikö kirjoitettavaa olisi ollut, mutta nyt on ollut niin työteliään mukavasti hommia, että koneen ääressä kirjoittelu ei ole ollut päällimmäisenä mielessä.

Talvi alkoi sillä, että minun oli aika- ja aktiviteettipulan takia luovuttava hetkeksi aikaa yhdestä kuorosta. Jäin pois kirkkokuorosta, koska minun oli pakko löytää aika pienryhmän säännöllisille treeneille, koska sillä on puolestaan kymmenvuotisjuhlakonsertti huhtikuussa. Minulle kävisivät viikonloput parhaiten, mutta muut laulajat eivät sitä halunneet, joten teimme tällaisen päätöksen. Pienryhmässä kaikki laulavat mikrofoneihin ja sehän tekee sen touhun vaativaksi. Osa lauluista tehdään ihan a cappella-meiningillä ja osa lauletaan singback-menetelmällä eli taustalevy soittaa säestyksen.
Johtamani iso kuoro suuntaa katseen kohti maalis- ja huhtikuun tilaisuuksia ja itse kappaleet alkavat olla hyvässä paketissa ja nyt täytyy vaan treenata niitä varmempaan kuntoon. Tenoripulasta kärsimme tällä hetkellä. Kohta täytyy laittaa poliisi-ilmoitus eli kun ne saavat maijaan jonkun hekilön, niin poliisien on testattava mahdollinen laulukyky ja
-taito ja ohjattava nämä herrat laulamaan hyvän harrastuksen pariin. Yli kolmenkymmenen laulajan kuorossa neljä tenoria on liian vähän ja kun työ- ja muiden esteiden takia laulajat eivät pääse aina harjoituksiin, on tilanne tavallaan hieman vääristynyt.

Seurakunnan pieni kuoro teki kahden valokuvaajan kanssa viikko sitten multivisiokonsertin, missä kuvaajat heijastelivat kirkon kattoon ja isolle valkokankaalle kuvia, jotka oli hyvin liitetty laulujemme teksteihin. Itse konsertti sujahti hienosti ja yhdistelmä tavoitti myös meidän leveysasteella ajatellen suuren yleisön. Lisäksi kuoromme säestäjä (sibiksestä haettu pianisti) antoi melkoisesti soittamisen mallia. Treenit jatkuvat seuraavaan koitokseen, joka on huhtikuun alussa ja sitten sitä seuraavaan, joka on oikein ulkomaan keikka toukokuussa.

Eräs seurakunnan kuoroista täyttää maaliskuussa 30 vuotta ja sen juhlakonserttia valmistellaan kovaa kyytiä. Musiikki on pääosin hyvin vanhaa perinteistä kirkkolaulua ja siksi tavallaan helppoa ja tavallaan vaativaa. Helppous näkyy yksinkertaisissa sointukuluissa, vaativuus puolestaan hirveän korkeissa sovituksissa (= minä olen tenori).

Näin se kevät tästä hiljalleen koittaa.

Loma on tyhmä

2010-12-29T10:04:01+02:00

Suljin nuottikirjat joulupäivän iltana, kun oli pidetty joulukonsertti. Siis viime lauantaina. Sen jälkeen ei ole ollut minkäänlaista kuorotopimintaa ja se ärsyttää. On tietenkin luonnollista, että ne ihmiset, jotka käyvät viikottain kuorotreeneissä ja jotkut tulevat matkojenkin takaa, haluavat pitää pientä taukoa esim. näin joulun aikaan. Suuri kuoroni onkin vallan sekalaista kansaa siinä mielessä, että joukossa on hyvin monenlaisia erilaisia työhommia tekeviä ihmisiä, on perheettömiä ja perheellisiä, myös eläkeläisiä. Näin joulun aikaan on hyvä käydä sukulaisissa ja kenties tehdä pieni matka jonnekin ja siis ylipäätään viettää rentoa elämää.

Pieni ryhmäni on käytännössä opettajavetoinen, sillä koko ryhmässä on vain kaksi muuta työtä tekevää (tai nyt kolme, jos uusi laulajamme aloittaa). Niinpä me kaikki olemme nyt lomalla ja tässähän olisi erinomainen mahdollisuus treenata kokonainen loma vaikka joka päivä. Tunti-pari jokaisena loman päivänä ja saisimme kolmisenkymmentä tuntia treeniä. Sittenkin jäisi runsaasti aikaa lukemiseen, telkkarin katsomiseen, hiihtämiseen, kaupoilla käymiseen, nukkumiseen ja muuhun jonnin joutavaan touhuun. En ole kylläkään asiaa ottanut puheeksi, mutta luulen kuitenkin, että en saisi porukaa koolle. Sinänsä hassua, koska töiden alettua ollaan taas työpäivän päälle niin väsyneitä, että treeni jää väkisin puolitehoiseksi. Nuorena käytettiin kaikki mahdollinen loma-aika soittamiseen ja silti jäi aikaa liikkumiseen, lukemiseen, telkkarin katsomiseen ja nukkumiseen.

Jonkin verran olen sovitusten kanssa ähreltänyt, joten ei tämä aika ole hukkaan mennyt - ei suinkaan.

Kuoronjohtajan painajainen

2010-12-17T08:03:01+02:00

Luulisinpa, että jokainen kuoroa tai orkesteria johtava henkilö näkee painajaisia jostain täysin absurdista tilanteesta, jossa toki puolet voi olla tottakin. Minä olen muutaman kerran hukannut unissani kaikki nuotit, mikä vallankin konsertissa olisi loppujen lopuksi aika pieni probleema. Ennen isoja konsertteja treenataan niin paljon,että johdettavat biisit menevät tilaisuudessa ulkoa, kuten viime keväänä kevätkonsertissamme.

Toinen painajaisen aihe voisi olla se, että raudasta ei kerrassaan saa annetuksi ääniä ja kuoro saa lähtöääniksi ihan mitä sattuu. Tätä tapahtuu oikeastikin. Joskus voi olla edellisen biisin sävellaji niin vahvasti mielessä, että on uskomattoman vaikeaa kuulla se a siitä raudasta. Oktaavihyppy saattaa kariutua täysin, vaikka se tässä keittiön pöydän ääressä on ihan älyttömän helppo. Joskus duurisoinnusta tulee molli ja päinvastoin. Onneksi kuoro on yleensä hereillä ja protestoi saamiaan ääniä. Jos minä huomaan heti parin eka tahdin jälkeen, että nyt ei ole oikein, niin minä laitan laulun poikki ja annan äänet uudestaan. Ei e-duurissa treenattua biisiä kannata yrittää c-duurissa - se ei vaan toimi.

Kolmas painajainen voisi olla se, että kuorolaiset ovat hukassa, siis eivät tule lavalle ollenkaan. Johtaja seisoo itsekseen lavalla odottamassa kuoroa, mutta ketään ei näy. Oikeastihan näin ei pääse käymään. Pienet harrastajakuorot voivat joutua perumaan esityksiään esim. sairastumisten takia, kuten meidän pikkuryhmälle kävi viime viikonloppuna, mutta ne peruutukset tiedetään kyllä aina hyvissä ajoin. Itsekseen sinne lavalle ei tarvitse kömpiä.

Reaalielämän oikea painajainen on kuitenkin kohtuullisen tavallista. Jos kuoronjohtaja on sairas, niin ollaan liemessä. Harva kuoro kykenee laulamaan a cappella ilman johtajaa ja kuinka monella kuorolla on varajohtaja, joka oikeasti osaa johtaa kuoroaan. Johtajuuden lisäksi laulan muutamassa kuorossa ja tässä jokunen viikko sitten kävi niin,että jouduin hyvin lyhyellä varoituksella johtamaan kuoroa, koska varsinainen johtaja meni urkuihin. Biisi oli hyvin helppo, mutta onneksi ehdimme treenata kerran ennen esitystä. Minun merkkikieleni on erilainen kuin varsinaisella johtajallamme ja niinpä kuoro lähti treeneissä liikkeelle neljäsosan liian aikaisin, koska löin kolmosen ilmaan lähtömerkiksi eri tavalla kuin kuoromme varsinainen pomo. Onneksi asia saatiin minuutissa selväksi, mutta se oli vain osoitus siitä, kuinka herkkää se touhu siellä edessä on.

Niinpä - nyt on perjantai ja minun pitäisi ylihuomenna johtaa viidessä eri tilaisuudessa. Tällä hetkellä olen sairas enkä tässä kunnossa kykenisi johtamaan kuin korkeintaan yhden tilaisuuden. Jännityksellä odotan, kuinka kunto kohenee sunnuntaiksi. Varsinaisesta leipätyöstäni olen jo ollut loppuviikon kokonaan pois. Tällaisen painajaisen kanssa joskus eletään.

Joulun ajan säpinää

2010-12-04T08:29:01+02:00

Kuoromaailmassa yleensä on erittäin vilkasta näin adventin aikaan. Kirkolliset kuorot ovat aika lailla menossa, koska jumalanpalveluksissa ja esimerkiksi kauneimmissa joululauluissa tarvitaan esilaulajia. Sitten tietenkin kuorot esittävät omia laulujaan joko osana tilaisuutta tai kokonaan omana konserttina. Kaikkeen tähän tässä on nyt varauduttava.

Ensimmäinen adventti oli viikko sitten. Olimme ison kuoron kanssa laulamassa lauantaipäivänä paikkakuntamme kulttuurikeskuksessa muutaman joululaulun. Keikka onnistui hyvin, vaikka tiesinkin paikan akustiseksi hiirenloukuksi. Niin kuivassa paikassa en ole ikinä eläissäni laulanut ja siellä oli tosiaan vaikea kuulla edes naapuria saati sitten koko kuoroa. Niinpä säestin kaikki laulut (Maa on niin kaunista lukuunottamatta) ja toisena varokeinona kasaannuimme niin yhteen kuin mahdollista ja asettauduimme hevosenkengän muotoon. Hieman helpotti kuorolaisten tehtävää, mutta silti se oli tosi vaikeaa juuri tuon kuulumattomuuden takia. Yleisö kuuli hyvin ja harvinaista kyllä - sanoista sai tosi hyvin selvää.

Sunnuntaiaamuna piti tietenkin mennä kirkkoon laulamaan Hoosiannaa (jos kohta vähän muutakin). Hoosianna lauletaan meillä jumiksessa virtenä niin,että kaikki saavat laulaa mukana, mutta sitten perinteeseen kuuluu, että kirkkokuoro laulaa loppusoitoksi korkean version, johon yhdistetään Voglerin upea alkusoitto. Alkusoiton jälkeen tulee sitten ns. huuto eli alkulaulu a cappella. Hanna-kanttori oli urkujen ääressä eikä pystynyt johtamaan, joten minä sain sitten kunniatehtäväkseni johtaa Hoosiannan ja mikäs siinä . Muutama vuosi sitten säestin uruilla kuoroa vastaavassa tilanteessa, mikä sekin oli hieno juttu.

Tässä itsenäisyyspäivän huitteilla ei olekaan mitään, mutta ensi viikonlopuksi on kaavailtu paljon musiikillista hommaa. Meillä on perjantai-iltana toisen seurakunnallisen kuoron kanssa oikein kunnon konsertti. Laulut ovat tuttuja jo viime vuodelta, mutta on niitä silti pitänyt harjoitella. Tässä saa nyt tosissaan toivoa, että pysyn terveenä, koska monin paikoin minä olen ainoa stemmani laulaja ja kyllähän ne laulut ohentuu, jos yksi ääni puuttuu kokonaan. Menemme sitten lauantaina yhteen tilaisuuteen laulamaan pienen ryhmän kanssa. Samalla tavalla pitää toivoa, että kaikki ovat terveenä, koska pienessä ryhmässä yhdenkin äänen puuttuminen tuntuu. Sopraanot ja altot selviävät nipin napin yhden laulajan puuttuessa, mutta tenori- ja bassopuoli eivät millään.

Sitten jossain vaiheessa olen laulamassa Kauneimmissa joululauluissa isomman kirkollisen kuoron kanssa, en vaan muista milloin. Neljäntenä adventtina käyn sitten oman kuoroni kanssa (siis sen, jota johdan) perinteisellä laitoskierroksella, jonka jälkeen laulamme neljä laulua kauneimmissa joululauluissa.

Pyhien aikaan ollaan laulamassa ainakin aattona ja joulupäivänä. Koska minulla ei ole kalenteria, en muista yhtään missä ja kenen kanssa, mutta sellainen muistikuva tässä juuri on. Mikäs sen mukavampaa.