Olinpa lähellä kirjoittaa, että taas tämä työ alkaa. Totuus on kuitenkin, että kuoronjohtaminen on minulle harrastus. Niin myös blogin pitäminen. Tavallaan blogin pitäminen on ihan turhaa, mutta jos kirjoittaa esim. harjoitusten tai keikan fiiliksistä saman tien, saattaa jossain myöhemmässä elämän vaiheessa jopa löytää jotain hyödyllistä ~ onhan tämä päiväkirja, jos kohta ei perinteiseen malliin salainen ja vain henkilökohtainen..."Oi, rakas päiväkirja..." Kirjoittamaani blogia en luonnehdi itselleni rakkaaksi, mutta pidän ajatusten kokoamisesta kirjalliseen muotoon ja siksi blogi on kätevä. Kätevä etenkin silloin, kun asiat koskevat myös muita ihmisiä - kuten kuorolaulajia.

Johdin kuoroa viimeksi huhtikuun lopulla. Sen jälkeen en juurikaan ole viittilöinyt, vaikka pienemmän ryhmäni kanssa olen kyllä harjoitellut, mutta koska laulan pikkuryhmässä itsekin, annan vain alkurytmin ja äänet ja sitten mennään niillä kierroksilla. Eipä tuo onneksi ole unohtunut, vaikka johdin eilen taas vaihteeksi ihan miten sattuu. Lähinnä olin unohtanut rubatot ja tauot lauluissa, jotka osasin kevätkonsertissa ulkoa. Uskoisin, että ne palaavat mieleen aika pian.

Kuoromme lauloi kevätkonsertin kappaleita eli tällä tavoin saimme heti stemmameiningin liikkeelle ja uskoisinpa, että kevään hyvät treenit olivat luoneet pohjan sille,että kuoro kuulosti heti kuorolta - ei miltään hapuilevalta etsii, etsii ja soisi löytävänsä porukalta, vaan ihan oikealta sekakuorolta. Paikalla oli 33 laulajaa ja heistä 29 sellaista, jotka olivat koko viime vuoden mukana eli kaikki eileisen laulut olivat tuttuja ja niinpä uudet pääsivät helposti matkaan peesaamalla. Niinhän sitä kuoroissa tehdään, jos kohta toki teemme stemmaharjoituksia.

Oli meillä sitten uuttakin. Uutena nimittäin otettiin "Mikki Hiiri merihädässä", joka on pitkällisen kehityksen tuotetulos. Aloin etsiä siihen sopivaa henkeä jo yli vuosi sitten, mutta syystä tai kolmannesta tuotekehittely jäi vaiheeseen.  Kesällä sain lopulta itseeni otetuksi kuuluisan Nipe (niskaperse) - otteen ja tein sovituksen loppuun. Yhteinen kuoro-osuus soljuu kirkkaana korkeina ääninä,mutta sekä Mikin että Meripeikon soolojen alle sovitin kuorolle matalaa, huomattavasti normaalia matalampaa sävyä saadakseni Mikin ja Peikon keskustelun kuulostamaan synkältä. Ainakin eka treeni kuulosti hyvältä. Voivottelujen ja uhittelujen väliin kehittelin bridgejä pitääkseni jännitystä yllä ja ainakin se helpompi tuntui onnistuneelta. Toinen uhkakuvia maalaileva kehittelyvaihe puolestaan osoittautui vaikeaksi ja sai aikaan epätoivoisia parhaduksia, mutta ei se mitään ~ jonain päivänä, oli se sitten kaunis tai ei, me osaamme sen.